"Nuoret nuorten asialla"

Ryhmän tiedot
Nimi: Joensuun nuorisovaltuusto
Perustettu: 05.07.2010
Kotipaikka: Joensuu
Jäseniä:
Kotisivu: http://www.jns.fi/nu...

Ryhmä on suljettu.

Takaisin
Joensuun nuorisovaltuusto

Joensuun nuorisovaltuusto
Joensuun nuorisovaltuusto on toiminut vuodesta 1999 alkaen joensuulaisten nuorten äänitorvena.

Nuorisovaltuuston toiminta on monimuotoista; nuorisovaltuusto on vaikuttanut nuorten asioihin aloittein ja kannanotoin, mielenosoituksin, tekemällä kyselyitä ja mielipidetutkimuksia, sekä myös järjestämällä tapahtumia, seminaareja ja tapaamisia.

Nuorisovaltuusto on myös näyttävästi edustanut kaupunkimme nuoria monissa eri kansainvälisissä yhteyksissä.

Tuorein projekti Kaikki

JNS On the street! - katutapahtuma
JNS On the street! on jo toista kertaa Joensuun nuorisovaltuuston järjestämä katutapahtuma 9.6.2010 Joensuussa. Tänä vuonna tapahtuma sisälsi tanssikilpailun lisäksi graffitikilpailun sekä jatkot paikallisella klubilla. Jatkot olivat sallittu kaiken ikäisille nolla-puhallutusta vastaan. JNS On the street! 2009 - projekti voitti Nuorten Akatemian Homma-gaalan maaliskuussa 2010 ja palkintorahoilla jatkettiin ja kehitettiin tapahtumaa monipuolisemmaksi tälle vuodelle.

Jäsenet 1-5(1) Kaikki
NuvaLinda

Toiminto suoritettu

OK