Ressun peruskoulun tukioppilaat järjestivät keväällä 2010 ysigaalan yhdeksäsluokkalaisten muistoksi. Gaalassa palkittiin erilaisissa asioissa onnistuneita oppilaita.
Päijät-Hämäläistä maaseutukunnan absurdia satiiria. Armon vuonna 2010 Suomen pikkukunnat ovat paskemmassa jamassa kuin koskaan. Laman ja kuntaliitosten infernaalisessa poltteessa aikoo yksittäistapauksemme Sysmä pysyä itsenäisenä.
Samaan aikaan vastamuuttanut päähenkilömme istuu hikikmomerossa pelaamassa World of Warcraftia. Kaikki kuitenkin muuttuu paikallisen mafian kiinnostuessa protagonistimme toimista. Koneen, kissan ja elämän menettäneenä hänellä on vain yksi päämäärä: kostoretki läpi Hämeen kieroutuneen kesän.
JNS On the street! on jo toista kertaa Joensuun nuorisovaltuuston järjestämä katutapahtuma 9.6.2010 Joensuussa.
Tänä vuonna tapahtuma sisälsi tanssikilpailun lisäksi graffitikilpailun sekä jatkot paikallisella klubilla. Jatkot olivat sallittu kaiken ikäisille nolla-puhallutusta vastaan.
JNS On the street! 2009 - projekti voitti Nuorten Akatemian Homma-gaalan maaliskuussa 2010 ja palkintorahoilla jatkettiin ja kehitettiin tapahtumaa monipuolisemmaksi tälle vuodelle.
Käymme lähellämme sijaitsevassa vanhainkodissa Ruukinkartanossa joka perjantai järjestämässä vanhuksille ohjelmaa (:
Luontoäidin metsä -sarjan kolmas elokuva, johon haimme homma-rahaa. Elokuvassa seikkailee 2. elokuvan lopussa keijuksi muutettu Marja-tyttö. Marja siepataan ja hän joutuu mukaan Pimeyden ilkeään suunnitelmaan, jossa Otawa-niminen peikko yrittää muuttaa häntä pahaksi. Jos suunnitelma onnistuu, Pimeys saa hyvyyden voiman, vahvistuu ja saa tarvittavat voimat kostaa pahalle Kuoleman Jumalattarelle. Rakkaus sotkeentuu suunnitelmaan, kun Marjan, Otawan ja hänen veljensä Tonawan välille kehkeytyy kolmiodraama. Marja voittaa Pimeyden, mutta Tonawa kuolee. Marja lähtee etsimään häntä Kuoleman Jumalattaren valtakunnasta. Matka on täynnä vaaroja. Lopussa selviää, kuka onkaan Marjan unen oikea rakkaus ja kuka oli kätkenyt kihlasormuksen medaljongin sisälle... Nyt käynnissä on elokuvan toteutus, eli hankimme rekvisiitat ja ompelemme puvut. Tarkoitus on kuvata se kesällä 2010.
Tätä sarjaa olemme toteuttaneet siis jo elokuvat: Luontoäidin metsä, Luontoäidin metsä 2: Hegtorin paluu ja tätä kolmatta osaa olemme aloittaneet suunnitella jo vuodesta 2007.
Kauhava/Lapua, 11.04.2010 – 01.08.2010
Kauhava-Lapua-akselilla toimiva rock-yhtye bloggaa toisen demonsa äänitysten merkeissä.










